Unohdin sopivasti että minulla oli blogi.
Hupsista.
Korjaan asian kun ehdin...
srd'n jutut
maanantai 8. kesäkuuta 2015
tiistai 24. syyskuuta 2013
Murtunut marssi ja kuminauhaboogie
Jälleen kuntoutumassa Kiipulassa. Ja nyt on pakko tunnustaa...
Minulla ei ole rytmitajua. Tai on, mutta se on vieressä enemmän kuin veressä. Eilen pirteä ohjaajatätimme laittoi meidät kietoutumaan kuminauhoihin, leikkimään jännillä puukepukoilla ja marssimaan.
Marssimaan.
Ja sitten piti tehdä käsillä mystisiä liikkeitä.
Just joo, jalat meni yhteen suuntaan ja kädet toiseen. Onneksi en lyönyt itseäni siinä heiluessa kuin hullu heinämies. Tai oikeastaan onneksi en lyönyt ketään muuta. Ei tämä tamma tuollaiseen pysty, mikä vaatii tasapainoa, koordinaatiokykyä tai kahden asian yhtäaikaista toteuttamista.
Tai sitä rytmitajua...
Olé!!

torstai 12. syyskuuta 2013
Syksyä kohti
Mutta mutta, koska kesä on ohi niin tässä hieman kuvia alkusyksyltä.
Tatteja. Kyllä, ihan oikeita tatteja. tykkään sienistä, ne maistuvat hyvälle ja niistä saa mitä ihanimpia ruokia aikaiseksi. Lemppari asioitani syksyssä on sienestys, vaikka en varsinainen metsäihminen olekkaan.
Meillä on ollut loppukesästä asti lemmikkikukkoja. Jälkikasvuni taiteili omasta kukostaan kuvan pihakivetykselle.
Kynsiä kynsiä.. KYNSIÄ... Paljon kynsiä. Rakastan värikkäitä kynsiä. Pitkät ja kauniit kynnet ovat mielestäni yksi parhaista asusteista mitä naisella voi vain olla.
Sellaista tällä kertaa. Hyvää syksyn jatkoa kaikille!
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Mansikoita ja tatuointeja
Eipä ole pahemmin taas tapahtunut. Olen ollut lapseton pari viikkoa, prinsessa läksi mummin ja papan kanssa möksälle. Itse pitäisi mennä perässä kunhan lomat nyt alkavat. Kävin kääntymässä porukoiden mökillä, taas tuli uitua ihan omiksi tarpeiksi, saunassakin kävin kääntymässä. Suomen kesä pääsi taas yllättämään, ensin oli niin kuuma että hikoili suunnillen ihokarvat irti, ja seuraavassa hetkessä teki jo mieli vetää villasukat jalkaan.
Päätin viimein laittaa selässä olevan, kikkelitorniksikin kutsutun, vanhan tatuoinnin piiloon. Järvenpään Backstage tattoosta löytyi sirpakka nuori tatuoija joka lupasi piirrellä ruusuaj ja katsottaisiin sitten. Nyt kuva on aloitettu ja olen kyllä tyytyväinen jälkeen. Elokuussa jatketaan taas.
torstai 30. toukokuuta 2013
Voihan kesä, flunssa ja pumpulipää
Ja on muuten uskomatonta miten paljon räkää mahtuu ihmisen päähän. Sitäkun niistää ison nessupaketin päivässä niin tosiaan tietää niistäneensä. Nenä helottaa varmaan marsiin asti..
Eikä tosiaan ole tullut liikuttua. Toisaalta, eipä ole tullut myöskään syötyä.
Ei tää taas menny niinku Strömsössä.
perjantai 10. toukokuuta 2013
Pitsiä, pikkutatteja ja random pimppi
Miesvoittoinen ryhmä, ei kai sille mitään voi, jossain välissä joku heittää ilmoille sen mikä mielessä liikkuu. Itse en ollut todistamassa kyseistä tapahtumaa pakollisen paikoillaan olon ja jääpussitreffien takia, mutta hysteerisestä käkätyksestä päätellen pojat on poikia vaikka voissa paistaisi.
Pimppi.
Voi pojat.
Nooh illalla nautimme laatuaikaa Trivial Pursuitin parissa. Englantilaistunut herrasmiehemme voitti suvereenisti, itse oli viimeisten joukossa. Vetoan tässä vaiheessa pelin ikään, olin ko painoksen ilmestyessä 9-vuotias, ja mielessä liikkui hevosten ja jäätelön lisäksi lähinnä My Little Ponit ja miten kivaa olisi jos olisi oma kissa.
Jossain vaiheessa peliä päädyimme kysymykseen pitsinnypläyksestä. Itsehän olen kyseistä iltapuhdetta joskus kokeillut vähintäänkin huonolla menestyksellä, ja äijille totesin ettei laji sovi missään tapauksessa raavaalle miehelle koska eihän niillä kourilla mitään pikkutatteja käsitellä.
Minä VANNON että en tehnyt sitä tahallani.
Onneksi kukaan ei kuollut.
Henkalta terveisiä.
Tunnisteet:
kaksimielisyys,
pitsi,
random,
Trivial Pursuit
torstai 9. toukokuuta 2013
Oodi kyynärsauvalle ja jääpussille
No niinhän tässä nyt kävi, että nilkka on turvoksissa ja huumori tällä rouvalla lopussa. Kyynärsauvan, ilmatuen ja jääpussi-kipulääkekombolla eteenpäin. Fysioterapeutti pelotteli jo akillesjänteellä, mutta keskussairaalan täti veikkasi nyrjähdystä. Oli kumpi oli, niin sattuu ja vit... ketuttaa.
Välistä jäi keppijumppa ja maastokävely. Maastokävelyä en niin itke, koska ulkona sataa vettä, mutta tuonne keppikseen olisin halunnut mennä. Jos en muuten niin kikattelemaan kun raavaat miehet tuskailee kepukoidensa kanssa. Koska kiksit pitää ottaa sieltä mistä ne vain saa, vai mitä?
Nyt on mieli maassa ja jos joku toisi mulle sangollisen suklaajäätelöä ja jonkun hömppärakkaussiirappikirjan ja asettelis mut sohvannurkkaan niin olisin oikein onnellinen. Nyyh.
Niin. Ja Leijonat hävis USA:lle. Prkl.

akillesjänne,
ketutus,
kipulääke,
kyynärsauva,
leijonat,
nilkka,
suklaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)